Aapelin hiihtoreissu ja Iitan uusi mekko

  Iita oli muutamana päivänä tullut siihen tulokseen, että hänellä ei ole mitään päällepantavaa, kun tulee naapurin syntymäpäivät.

- Annappa Aapeli vähän rahhaa, että saan ostettua läninkikankaan.
- Ei mulla oo, mistä minä nyt rahaksi muutun.
- Elä yhtään yritä. Viime viikolla kävit nostamassa puunmyynti tilin, anna siitä.
-Ae nii miten se nyt unohtu.

Setvittiin siinä aikansa.Iita valehteli mekkokankaan hinnan vähän yläkanttiin. Ja oli hanellä melkoisesti "sukan varteen" säästettynä. Aina kun oli käynyt kaupassa oli jättänyt osan vaihtorahoista palauttamtta Aapelille. Niinpä hän saisi mekkokankaan lisäksi kengät ja kenties vielä uudet verhot tupaan.

  Oli kulunut jo muutamia viikkoja. Iita oli ommellut itselleen uuden mekon.Yhtenä päivänä päiväkahvin aikaan hän laittoi sen päälleen ja posket punaisina veikisteli Aapelille.

- Oonko minä nyt nätin näkönen?
- Mitä vasten se on tuon värinen?
-Värinen?
-Niin , niin, liian vihriä, ja liian lyhy helema.
-VÄRINEN ja HELEMA! Kuule sinä Aapeli, tämä on muotiväri ja helema on justiisa sen pitunen kun on muotia.
-No olokoon vaekka kuin muotia, niin ei se sulle passaa. Näkkyy nuo rumat sukat ja ei kait sulla oo pattipolovet!
-Herrajumala - patti! Enempää ei Iita kestänyt, vaan pillahti itkuun. - Sinä et ikkään kehu minua ja sano kaoniiksi.
-Voe teitä akat, etkö sinä tiiä, että jo vanaha kansa sano, että hullu mies joka akkaasa kehhuu.
-Iita itkeä tyrski, mutta sai sanotuksi, että voe sinua pöljää, sehan tarkottaa että akkaasa ei kehuta kylällä taekka miesjoukossa..Vaen saaha sitä kehua kahen kesken.

Aapeli oli jo niin tuohtunut, että ei kuullut Iitan selostuksesta muuta kuin "pöljä".

-Vae oon minä pöljä! Sehan nähhään kuka tässä pöljä on . Minä lähen hiihtämään. Sieppasi ulos mennessään pyssyn ja panoksia.

-Herrajumala, mitä sinä pyssyllä teet. Eihän nyt oo metästysaekakaan!
-Kuule sinä Iita, minä en välitä oli mikä aeka tahhaasa. Saahan sitä nyt pyssy selässä hiihtää.

Ovet paukkuen Aapeli katosi ulos. Löysi suksensa, laittoi kengän kärjet varpaallisiin ja sujautti ladulle. Kevättalven aurinko kilotti niin. Hiihteli pitkän tovin. Riita ja sanaharkka unohtui. Petäjän kyljet loistivat punaruskeina, vesinorkonen valui kaarnaista puun runkoa pitkin. Aapeli otti kintaan kädestään, siveli kaarnaa.
-Ihan selevästi kevät tulollaan. - Vaan mikä se tuolla räkättää. - Mehtikana perkele!

Aapeli ottaa pyssyn selästään, laittaa hiljaa panoksen ja ampuu sen enempiä ajattelematta.

Helevetti, siihen se jäi. Hiihtää luokse.- Taijan suolistaa, annetaan uhri metälle.- Ottaa katajapensaasta pieniä oksia ja täyttää niillä linnut vatsaontelon.

Helekutti, kun eihän mulla oo reppua- no laitan povveen, kun tässä ei juuri verta näy.- Kotimatkalla suksi luistaa, mutta kauas tuli hiihdettyä, alkaa uuvuttaa. Povessa alkaa tuntua lämmin kosteus, eihän se vasta tapettu ihan veretön ole. - Jukolaota, puseron rinta veressä.

-Hiihteli kotiin, vei linnun aittaa. Väsytti niin, että ei tiedä millä opilla pääsi tupaan ja rojahti sängylle.

 Iita oli sillä välin mennyt naapuriin ja unohtanut siellä itkut ja riitelyt. Oli kehuttu mekko maasta taivaisiin ja mainittu vieläpä Iitan punaiset posket. Kotimatka sujui hymyssä suin. - Näkkyy Aapeli tulleen kottiin kun sukset on seinää vasten. Vaan hilijasta on.

-Iita riisuu päällystakin huomaa, Aapelin sängyn päällä ja ajattelee herättää .

-Anteeksi nyt kun minä oon niin kehun kipiä....

  Sen pitemmälle ei pääse, kun huomaa Aapelin verisen rinnan

Iita surkea huuto kajahtaa laipiosta, kiljuvat ja säikähtävät kumpainenkin.--Tässä kohtaa lienee tarpeetonta toistaa vuoropuhelua. Lukija käyttäköön mielikuvitustaan.